Treenit

Rhönrad saattaa ensikertalaisen silmissä näyttää haastavalta, vaaralliselta, vaikealta, mahdottomalta… Sitä se ei kuitenkaan ole! Alkeiskurssilla aloitetaan helpoista liikkeistä, ja ohjaaja kulkee jatkuvasti vierellä auttamassa pitäen tarpeen vaatiessa kiinni renkaasta tai voimistelijasta. Tunnille voi tulla ilman aikaisempaa voimistelukokemusta. Ensimmäisiä harjoiteltavia liikkeitä ovat mm. renkaan sisällä kävely ja renkaalla keinuminen. Perusympyrässä (meritähdessä) jalat kiinnitetään turvallisesti remmeillä kiinni tukilankkuihin ja voimistelija pyörähtää näin ympäri renkaan mukana.

Rengasvoimistelu saattaa näyttää kevyeltä. Pyöriminen vaatii voimaa ja tasapainoa, jotka kehittyvät harjoitellessa, eli renkailu on varsin tehokasta ja kokonaisvaltaista liikuntaa! Treeniä saavat kaikkien suurten lihasryhmien lisäksi myös syvät lihakset. Tunti aloitetaan lämmittelyllä ja päätetään venyttelyyn.

skanssi2

Varusteiden hankkimisesta tämän harrastuksen aloittaminen ei jää kiinni, sillä mitään erikoisvarusteita ei tarvita. Jalkaan sopivat tennarityyppiset kengät. Myös muut lenkkitossut käyvät, kunhan pohja ei ole kovin paksu ja kankea. Muuksi vaatetukseksi käyvät tavalliset urheiluvaatteet, joissa on mukava olla. Pitkät hiukset on hyvä sitoa kiinni ja purukumi jättää suusta pois pyörimisen ajaksi.

Rhönrad sopii kaikille terveille lapsille ja aikuisille. Koolla ei ole väliä; seuralla on monenkokoisia renkaita.

Seuran ohjattu harjoittelu tapahtuu Turussa ja Mynämäellä. Katso tarkemmat harjoitteluajat ”Ryhmät” -osiosta.

Muistathan harjoittelusta:

  • Tule paikalle ajoissa, jotta olet valmiina aloittamaan treenit ajallaan.
  • Mikäli et pääse harjoituksiin, ilmoitathan tästä valmentajalle hyvissä ajoin! Valmentajan on helpompi suunnitella treenejä, kun tietää osallistujamäärän.
  • Kerro valmentajallesi, mikäli haluat lopettaa harrastuksen etkä aio enää käydä treeneissä. Näin et turhaan varaa paikkaa ryhmässä, vaan voimme ottaa siihen toisen halukkaan.

One thought on “Treenit

  1. Hei, olisin kiinnostunut tiedosta, milloin kevään 2015 alkeiskurssi järjestetään?
    Sanna Blomqvist


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *